Uni nähty 3.5.2012

Olen mäellä, jonka huipulla on katkennut puunrunko. Seurassani on juoppo keski-ikäinen mies. Puunrunko on niin lyhyt ja ontto, että pystyn katsomaan sen sisälle yljäältäpäin. Rungon sisällä on valkea ympyrän muotoinen alue, josta näkyy maisema. Ympyrä suurenee ja tulen osaksi maisemaa.

Olen nyt yksin suurella pellolla. Tunnelma on varsin leppoisa. Outoa pellossa on sen värit, jotka ovat selvästi tavallista voimakkaampia ja kirkkaampia kuin todellisissa pelloissa. Tässä vaiheessa tajuan olevani unessa. Koska unen tunnelma on mukava, en pakota itseäni hereille.

Lähden kävelemään, ja panen merkille, että pystyn liikkumaan unen sisällä normaalisti kuten valveilla ollessa. Huomaan, että on ilta, taivas on kirkkaanpunainen. Päätän koettaa, voinko luoda esineitä unimaailmaani. Aloitan jousipyssystä, koska harrastan myös jousiammuntaa ja kapine on minulle tuttu. Suljen silmäni ja kuvittelen käteeni jousipyssyä. Käteeni ilmestyy sininen etäisesti jousta muistuttava haituva, joka kuitenkin katoaa pian.

Herään. Olen sängyssäni, ja vieressä on unipäiväkirja (minulla ei tuolloin vielä ollut unipäiväkirjaa, vaan kirjoitin unia irtopapereille, joten todellisuudessa olen vielä unessa.) En kuitenkaan kiinnitä päiväkirjaan huomiota ja uskon olevani hereillä. Heti tämän jälkeen herään kuitenkin oikeasti.

 

Joitain huomioita

Kyseessä on selkouni (lucid dream), eli uni, jossa uneksija tietää näkevänsä unta. Ensimmäisen selkouneni olen nähnyt ala-asteikäisenä. Se oli kuitenkin hyvin ahdistava painajainen ihmissyöjäkameleontista, joten pakotin itseni hereille. Myöhemminkin olen nähnyt selkounia, mutta ne ovat aina olleet ahdistavia ja olen herättänyt itseni hermostuttamalla ja kiihdyttämällä ajatuksiani. Tätä "pakkoherätystä" on valitettavan hankala kuvailla sellaiselle, joka sitä ei ole ikinä kokenut, lähinnä kyseessä on epämääräisen nonsensen ajattelu niin kovalla intensiteetillä, että lopulta herään. Tällä kertaa en pakottanut itseäni hereille, sillä kyseessä oli ensimmäinen mukava selkouneni.

Uni loppuu "valeheräämiseen" (false awakening). Jostain syystä selkouneni usein loppuvat tälläiseen valeheräämiseen, lapsuuden kameleonttiunen jälkeenkin "heräsin" vähintään kolme kertaa ilman, että todella herään. Olen kuullut myös muilta selkounia nähneiltä, että false awakening ei ole heilläkään harvinainen selkounien yhteydessä. Tavallisten unien jälkeen en tälläisiä koe.

Selkounessa mahdollisuus kontrolloida ympäristöä ja omaa kehoa vaihtelee suuresti. Joskus olen nähnyt selkounta, jossa olen ollut täysin kykenemätön liikkumaan tai vaikuttamaan unen sisältöön. Useimmiten taas pystyn liikkumaan rajallisesti, esimerkiksi vain suoraan eteen- ja taaksepäin. Joskus harvoin minulla on suuri kontrolli unesta ja voin liikkua ilman mitään valve-elämän rajoituksia tai vaikuttaa haluamallani tavalla unen sisältöön. Olen huomannut, että liian suuri innostuminen selkounesta tai liian suuret yritykset vaikuttaa unen sisältöön johtavat yleensä heräämiseen. Tämä oli harvinaisen vapaa ja kestävä selkouni.

Uni oli melko epätavallinen, lähes psykedeelinen. En ole ikinä käyttänyt muita päihteitä kuin alkoholia ja kahvia, mutta voisin kuvitella, että joidenkin psykedeelien aiheuttama värien voimistuminen ja aistihavaintojen vääristyminen on melko samanlaista, kuin tässä unessa kokemani kummallisuudet.