Uni nähty 29.4.2012

Olen perheeni kanssa metsäpolulla. Kuljemme polkua pitkin, kunnes saavumme metsälammelle, joka on vielä hieman jäässä (nyt on siis kevät). Isä ehdottaa, että jatkaisimme matkaa kulkemalla jäiden yli. Sanon muille, että jää tuskin kestäisi painoamme.

Pohtiessamme jään vahvuutta, huomaamme koiramme Sirun menneen kauemmas meistä. Huudamme sitä takaisin, jolloin koira lähtee ravaamaan luoksemme jäiden yli. Luulen jään kestävän pienen koiran painon, mutta juuri silloin koira putoaa jäihin. Koitan nykäistä koiraa kuiville sen valjaista, mutta valjaat irtoavat. Siru alkaa vajota veden alle, mutta silloin se tekee muutaman uintiliikkeen joiden avulla se "pongahtaa" takaisin jään pinnalle. Koira juoksee rantaan päästen turvallisesti perille, vaikka jää sen alla ratiseekin.

Saavumme tämän jälkeen minulle vieraaseen kylään. Mielestäni on outoa, että minulle tutulta seudulta keskeltä metsää löytyy kylä, jonka olemassaolosta en tiedä. Kaikki talot ovat keskiaikaisen näköisiä ja kylä vaikuttaa varsin suurelta. Asukkaita siellä ei näy olevan. Katson karttaa, ja tulen siihen tulokseen, että tämän kylän täytyy olla joku tuntematon osa kotini lähellä todellisuudessakin sijaitsevaa pientä kyläpahasta.

Menen äitini ja pikkusiskoni kanssa erääseen suureen taloon. Talo on täynnä haarniskoja, maalauksia ja muita koriste-esineitä. Talossa on valtava määrä huoneita, ja aikamme etsittyämme löydämme lopulta uloskäynnin. Ulkona on alas vievä portaikko. Portaita ympäröi korkeat renesanssitykein ja ampuma-aukoin varustetut muurit. Portaat ovat todella jyrkät ja pelkään putoavani.

Muuri on niin korkea, etten näe sen yli. Saapuessamme portaiden alapäähän muuri kuitenkin yhtäkkiä madaltuu, ja huomaan, että olemme noin 100 metriä korkeassa lahosta puusta rakennetussa tornissa. Torni alkaa horjumaan ja koitan keksiä, miten pääsen turvallisesti pois. Liian hätäinen pakeneminen voisi aiheuttaa tornin romahtamisen, toisaalta torni saattaa romahtaa omia aikojaankin, jos kuhnailen liian kauan.

Pääsen varovasti edeten portaikon kiviseen osaan, jossa en enää ole lahopuisen tornin päällä. Myös äitini pääsee turvaan. Siskon alta viimeinen lahopuusta tehty porrasaskelma kuitenkin pettää ja hän tippuu alas. Yllätykseksemme puisen osan alla on kuitenkin kivilattia, jolle siskoni laskeutuu turvallisesti.

Ylitän itsekin muurin matalan kohdan ja laskeudun alempana olevalle kivilattialle. Siellä on ovi, josta pääsemme takaisin suureen koristeltuun taloon. Kuljemme talossa, kunnes löydämme oven, josta alunperin tulimmekin taloon. Ulkona on aurinkoista. Isä istuu ulkona koholla olevalla, puolipallon muotoisella keskusaukiolla, jonne myös äitini on saapumassa. Uni loppuu.

Joitain huomioita

Tässäkin unessa on muutamia asioita, jotka vaativat selitystä henkilökohtaisista kokemuksistani. kuitenkin vähemmän kuin viimeunessa.

Tämä uni on huhtikuun lopulta. jolloin järvissä ei enää ole ainakaan järin vahvoja jäitä. Isälläni on taipumus kulkea jäillä pilkkimässä ja hiihtämässä niin kauan kuin jäät kestävät ja hieman sen jälkeenkin. Huoli isästä heikoilla jäillä on todellinen, joten se varmaankin on unen lampikohtauksen taustalla.

Olen hieman neuroottisuuteen taipuvaisena ihmisenä huolissani myös koirasta. Etenkin keväisin, kun isä saattaa ottaa sen mukaan heikohkoille jäille.

Kylässä näkemäni talot olivat samantapaisia, kuin erään Saksan länsiosiin suuntautuneen lomamatkan aikana näkemäni vanhat saksalaistalot. Muutoin kylässä en näe selkeitä yhtymäkohtia tosielämän tapahtumiin.

Tämä oli hieman epäloogisempi uni kuin esimerkiksi "vuokramökki". Epäloogisuuksia löytyi ainakin lampikohtauksesta (miten koira oli niin lähellä rantaa, että pystyin tarttumaan siihen, mutta kuitenkin niin kaukana, että joutui juoksemaan pitkän matkan jäitä pitkin?) Suuresta talosta löytynyt portaikko oli myös varsin omituinen, samoin puolipallon muotoinen keskustori.

Tunteista päällimmäiseksi näyttää nousevan huolestuneisuus. Huolestuminen pikkuasioista ja isommistakin asioista on minulle valve-elämästäkin tuttua, joten huoliunet eivät ole mitenkään tavattomia.